Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kaapelitehtaalta tuotua.



No niin, nyt on muutama päivä vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta ja kuvista.

Tämä yllä kuvissa esiintyvä lattiavalaisin on löytö menneen viikonlopun retromessuilta Helsingistä.
Ilmeisesti 80 -luvulla valmistettu, ja ilmeisesti Tanskalainen valaisin pisti silmään heti jo pelkästään upean turkoosin värinsä vuoksi. Eikä muotoilukaan pahalta näytä, vaan on ihan katseen kestävää.

Hieman on alunperin valkoiset muoviosat kellertyneet ja johdon pidikkeitä katkennut, mutta tämä on juuri meidän sohvanurkkaukseen sopiva valaisin.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tiktaktiktaktiktak...


Niinkuin ystäväni tuossa yllä tietävät, aika on joskus kortilla. Siispä olenkin tehnyt päätöksen, että päivittäinen päivittäminen saa nyt riittää. Siirryn tästä päivästä lähtien säännöllisen epäsäännölliseen bloggaamiseen. Tarkoitus on laittaa kuvia ja kirjoitella kuitenkin muutaman kerran viikossa.

Vapautuvan ajan voin käyttää kirppareilla ja rompetoreilla yms. paikoissa pyörimiseen ja uusien aarteiden löytämiseen.

Kyse ei muuten todellakaan ole siitä, että kuvattavat aiheet olisivat vähissä ja kissa vienyt kielen. Nurkat on edelleen turvoksissa romppeesta, eikä meillä edes ole kissaa, vaan koira ;)

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pöllöt kynttilöiden takana.



Nämä messinkiset pöllölampetit muuttivat meille alkutalvesta. Ne löytyivät eräältä kirpparilta pääkaupunkiseudulta.
Kotona ne löysivät heti paikkansa olohuoneen ison peilin molemmin puolin.

En ole varma ovatko nämä lampetit kovin vanhoja, mutta jo pelkästään pöllö- aihe sinällään oli niin kiinnostava, että nämä oli pakko saada.

Pöllöjen tyylistä tulee jotenkin mieleen tatuoinneissa esiintyvät pöllöhahmot, eikä se ainakaan vähennä näiden lampettien viehätysvoimaa.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Nukkumattijakkarat.

Pari pientä jakkaraa, jotka vaimoni on päällystänyt melko retrolla Nukkumatti -kankaalla.

Pienempi jakkara on 23 senttiä korkea, ja isompi 26 senttiä. Istuin osan halkaisija on pienemmässä reilut 20 ja isommassa reilut 30 senttiä.

Molemmat näistä on vaihteeksi löytynyt kirppareilta jo vuosia sitten. Muistaakseni myös alkuperäiset vinyylipäälliset ovat ehjät, mutta ovat nyt piilossa Nukkumattien alla.

Näin pienillä istuimilla on meillä lähinnä koristekäyttöä, mutta kyllä joskus pienemmät kylässä käyvät lapset saattavat niille istahtaa.
Ja kyllä nämä aikuisenkin painon kestävät ;)

Epäilen jakkaroiden olevan 60 -luvun tuotantoa. Tosin varma en voi olla, kun valmistajakaan ei ole selvillä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lasten laskin.

 














Tällä pienellä ja hieman kolhuisella peltilelulla voi kokeilla, sujuuko päässälaskut oikein.

Vasemman puoleisesta vivusta painamalla voi testata yhteen- ja vähennyslasku
osaamista.
Oikean puoleisesta vivusta taas voi kokeilla, millä tasolla on kerto- ja jakolaskujen osaaminen.

Alempi ruutu näyttää laskutoimituksen ja samalla kohdalla oleva ylempi ruutu kertoo oikean vastauksen. Yläruudun peittämällä voi päässä laskemalla ensin yrittää laskea itse oikea tulos, ja sitten tarkistaa ykäruudusta, että menikö oikein.

Tämä 50 -luvun harjoituslaskin on kulkenut meidän matkassamme jo pitkään. Jo viisitoista vuotta. Vintiltä löytynyt aarre on täysin toimiva. Paikka tällekin kapistukselle löytyi makuuhuoneemme tammihyllyltä.

Valmistajasta ei ole tietoa. Ehkä tekstit on vuosien aikana kuluneet pois. Ainakin Yhdysvaltalainen Wolverine toys on valmistanut hyvin samankaltaisia leluja, mutta varma en voi olla, onko se ollut myös meidän nalle-laskimen tekijä.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Sisäistä lämpöä.

 


Viikko sitten kävin paikallisella kirppiksellä ja näin, kun eräs vanhempi nainen latoi tavaroita omaan kirppispöytäänsä. Kun huomasin erikoisen ison maatuska-nuken, joka näytti todella hyväkuntoiselta, nappasin sen heti käsiini.
En heti edes tajunnut, mitä nainen tarkoitti, kun hän sanoi kyseessä olevan termari. Hetken ihmeteltyäni sitä, että normaalisti puinen maatuska olikin muovia, avasin sen ja totesin, että totta myyjä oli puhunut.
Kun kannen avasi, sisältä ei löytynytkään aina vain pienempiä nukkeja, vaan lasinen termospullon sisus ja nuppina ihan aito korkki.
Pulloa on sen kunnosta päätellen käytetty todella vähän, jos ollenkaan. Myyjä kertoi kuitenkin testanneensa, että ainakin vesi oli pysynyt pullossa hyvin kuumana.

Meillä tämä aarre tulee olemaan ainoastaan koristeena, joka on erikoisuutensa vuoksi jotenkin oudon kiehtova. Tämän termarin historiasta, tai iästä minulla ei ole mitään tietoa. Eikä pohjassa olevista kohokuvioista ole ollut apua selvitystyössä. En kyllä tosin ole muutenkaan maatuskojen suhteen asiantuntija.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Keittiökello Diehl


Tämä Saksassa valmistettu Diehl merkkinen keittiökello palvelee meidän keittiössä munakellona. Kello on muuten täysin ehjä , mutta lasi on kadonnut jonnekin vuosien varrella.

Tässä 60 -luvun kaunottaressa on hälytysääni, joka ei jää huomaamatta. Se soi pitkään ja todella terävästi. Avain roikkuu kellon takana, joten myös varsinaisessa kello käytössäkin tätä voisi käyttää. Munakellon virkaa Diehl toimittaa meillä lähes päivittäin.

En muista yhtään mistä kello on meille tullut, mutta epäilisin sen olleen kirppariostos.